Asunnon ominaisuuksien esittäminen kuvin

Kuvat erottavat myytävän asunnon tai kiinteistön satojen muiden ilmoitusten joukosta. Positiivisen ensivaikutelman luonnissa kuvilla on suuri merkitys.

Kuvia tulee olla sopiva määrä, ei liian vähän, ei liian paljon. Niiden tulee tuoda myynnin kannalta tärkeät seikat esille ja kuvien on ehdottomasti perustuttava totuuteen.

Milloin myyntikuvaa voi manipuloida esimerkiksi tekoälyn avulla?

Kiinteästi asuntoon kuuluvia ominaisuuksia ei tule peittää kameran poiskääntämisellä tai kuvankäsittelyllä. Joissain tapauksissa kuvia on kuitenkin sopivaa muokata, mutta harkintaa tarvitaan. Muokkauksissa, jossa kuviin poistetaan tai lisätään jotain, neuvottelen aina tapauskohtaisesti välittäjän kanssa.

Ns. sallittuja muokkauksia voisivat aiheuttaa esimerkiksi

  • kuvaan on jäänyt näkyville roskapussi tai lelu, ts jokin irtonainen esine joka ei liity asuntoon sinänsä
  • ikkuna on likainen tai lattialla näkyy roskia
  • talon eteen on pysäköity auto
  • nurmikko on palanut keltaiseksi kesän helteissä
  • maaseutukohteessa saattaa olla pihalla roskakokko, joka odottaa seuraavaa sadepäivää

Näitä muokkauksia en lähtisi tekemään

  • ikkunalasissa on särö
  • lattiassa on maalitahra, joka ei lähde tavanomaisen viikkosiivouksen keinoin
  • pihakivetyksestä puuttuu laatta
  • räystäslaudat tarvitsevat uutta maalipintaa
  • takan edustalla on nokivana

Kuvakerronnan keinoja asuntokuvauksessa

Joskus asunnoissa on ominaisuuksia, jotka eivät välttämättä käy täysin ilmi yhdestä kuvasta. Asuntoilmoituksiin ei useimmiten saa videoitakaan kätevästi, joten jokin muu keino tarvitaan. Yksi mahdollisuus esimerkiksi suuren tilanjakajan esittelyyn on ottaa kuvat eri käyttövaiheista.

Alla kuvasarja, josta käy ilmi miten lasiseinä olohuoneen ja ulkoterassin välillä toimii.

 

Asuntokuvaajasi

Mikko täällä hei! Katso yhteystietoni täältä.

Yhteystiedot